Antti, sähköverkon suunnitteluinsinööri
Antti työskentelee sähköverkon suunnitteluinsinöörinä. Hän on työskennellyt meillä vuodesta 2010 lähtien, ja Antin ura onkin kulkenut monen eri roolin kautta.
Työura alkoi Kymijärvi II -voimalaitosprojektin projektikoordinaattorina. Hän toimi myös turvallisuuskoordinaattorina, ja projektin valmistuttua Antti siirtyi turvallisuusinsinöörin tehtäviin, jolloin hän vastasi Lahti Energian työturvallisuustoiminnasta ja sen kehittämisestä. Vuosien varrella vastuualueet ovat muuttuneet ja laajentuneet. Antin työtehtäviin on kuulunut työuran aikana esimerkiksi tietosuojavastaavan rooli.
Koulutukseltaan Antti on sähkövoimatekniikan diplomi-insinööri. Nykyinen työtehtävä sähköverkon suunnitteluinsinöörinä vastaa hyvin hänen koulutustaan, vaikkakin opiskeluvuosien jälkeen maailma ja ala on hiukan muuttunutkin.
Uusi rooli sähköverkon parissa
Vuonna 2025 Antti siirtyi sähköverkon suunnittelun pariin. Sähköverkon suunnitteluinsinöörinä hänen tehtäviinsä kuuluu sähköverkon lisärakentamisen ja saneerausten suunnittelu, jota täydentävät työmaakäynnit ja -valvonta sekä verkkoyhtiön hankintojen koordinointi.
Antti työskentelee osana sähköverkon rakentamistiimiä, johon kuuluu useita suunnitteluinsinöörejä sekä rakennuttajia. Tiimi vastaa sähköverkkoinvestointien esisuunnittelusta, rakentamissuunnittelusta ja rakennuttamisesta. Työssä korostuu tiivis yhteistyö kollegoiden, urakoitsijoiden, viranomaisten ja asiakkaiden kanssa.
Työpäivät koostuvat esimerkiksi asiakkaiden kysymyksiin vastaamisesta ja suunnittelutyöstä. Jokainen päivä tuo mukanaan erilaisia tilanteita, joissa tarvitaan nopeaa päätöksentekoa ja soveltamiskykyä.
Työtä, jonka tulokset näkyvät käytännössä
Töissä viihtymiseen ovat vaikuttaneet erityisesti hyvä työyhteisö, kivat työkaverit sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön. Suunnittelutyössä Antin mielestä parasta on se, että oman työn jäljen näkee konkreettisesti valmiina sähköverkkoratkaisuina.
Mieleenpainuvimmaksi hetkeksi lahtienergialaisena Antti nostaa Kymijärvi II -voimalaitoksen valmistumisen. Oli vaikuttavaa päästä heti työuran alkumetreillä mukaan isoon ja merkittävään projektiin.